Skip to content

Digitalisaatio haastaa ”kyllä me näillä pärjätään” -ajattelun

Joona Vuorenpää
Finnsecurity ry:n toiminnanjohtaja ja Suomen Turvallisuuskustannus Oy:n toimitusjohtaja

Digitalisaatio haastaa ”kyllä me näillä pärjätään” -ajattelun

Kirjoitin 2017 FinnSec-messujen blogissani muun muassa seuraavaa: ”Kaikkea ei vielä hallita, johdeta ja valvota digitaalisesti vuonna 2020, mutta vähintäänkin suuri osa siitä, mikä äsken tuntui vielä mielikuvitukselliselta, on tuolloin joillakin toimijoilla täyttä arkea”.

Hyvä tarkoitusperäni oli tietysti muistuttaa sellaisista teknologisista harppauksista, joita nykyään otetaan parissa vuodessa eikä kymmenessä. Mutta miten näyttää käyneen – jopa tuo muutaman vuoden takainen kirjoitukseni on osin taantumuksellisempi, mitä tänä päivänä on vuodeksi 2020 nähtävissä.

 

Syksyn FinnSec 2019 -messujen teemana on digitalisaatio. Ja kuinka ollakaan, ensi vuonna tuskin löytyy turva-alalta mitään järjestelmiä tai palveluja, jotka eivät olisi jo jollain lailla kytketty digitaaliseen ympäristöön, ajatustakin nopeammin yhteyksin. Yksi määritelmä termistä kuuluu seuraavasti: Digitalisaatio tarkoittaa digitaalisen tietotekniikan yleistymistä arkielämän toiminnoissa. Sen voidaan katsoa alkaneen 1980-luvun kotitietokoneiden käyttöönotosta.

Digitalisaation näkökulmasta mullistukset alkavat näkyä jo tavallisissa kuluttajapalveluissa. 5g-mobiiliverkon läpimurto tapahtunee juuri nyt vuosikymmenen vaihtuessa. 5g voi tarjota tulevaisuudessa lähes olemattomalla viiveellä kymmenen kertaa nopeampia yhteyksiä kuin nykyinen 4g-verkko. Tämä vähentää samalla nykyisten verkkojen kuormitusta, jolloin takkuilut ja hitaus eivät sitä ehkä vaivaa entiseen malliin.

”Digitalisaatio tarkoittaa digitaalisen tietotekniikan yleistymistä arkielämän toiminnoissa.” 

Datan valtavasta siirtopotentiaalin kasvusta hyötyvät niin kuluttajat kuin toki monen tyyppiset turva-alan toimijat. Valvonta automatisoituu ja joidenkin mielestä jopa orwellilainenkin valvonta voi olla pian arkipäivää julkisilla paikoilla ja erityisvalvontaa vaativissa kohteissa. Tekoäly seuloo valtavasta informaatiomassasta olennaista analysoitavaa ja palkattujen ihmisten kyky havainnoida samoja asioita ylitetään moninkertaisesti. Esineiden internet, IoT, lyö löylyä kiukaaseen entistä suorituskykyisemmän, mutta samalla myös haavoittuvamman elin- ja turvallisuusympäristön puolesta.

 

”Esineiden internet, IoT, lyö löylyä kiukaaseen entistä suorituskykyisemmän, mutta samalla myös haavoittuvamman elin- ja turvallisuusympäristön puolesta.”

Kustannusten aleneminen jollakin aikajänteellä on väistämätön seuraus digitalisaatiosta. Yksi konkreettisimpia esimerkkejä löytyy kodin turvapalveluista. Eri tyyppiset sensorit, lukuisakin määrä, saadaan yksityisasiakkaan kotiin hetkessä asennettua ja data siirtyy internet-verkon yli. Mitään johdotuksia ei seinään tms. iskettävät laitteet enää kaipaa. Kunhan paristot vaihdetaan säännöllisesti. Ja hintalappu – edullisimmillaan muutamalla kympillä kuussa, jopa ilman asennuksista ja laitteista aiheutuvia maksuja.

Toki toimittaja on kulunsa sopimushintaan jo leiponut, mutta tämä olikin esimerkki ”palvelusta”, joka on yleistymässä vauhdilla osin juuri siksi, että se on käytännössä melkeinpä kenen tahansa taloudellisesti saavutettavissa.

Yritysmaailmassa joudutaan vakavasti pohtimaan satojen, jopa tuhansien pistekohteiden integroinnissa, kannattaako kymmeniäkin vuosia vanhoja järjestelmiä enää modifioida isolla rahalla osaksi modernia kokonaisuutta, vai ”laittaa kaikki palikat kerralla uusiksi”. Tämä ei ollut kannanotto, vaan käytännön esimerkki tilanteesta, jonka edessä moni toimija tällä hetkellä on.

Haasteellisimmaksi asetelmaa voi luonnehtia turva-alalla silloin, kun asiakas toivoo nyt toteutettavalta ratkaisulta, että ”se on huippumoderni vielä vuonna 2025”. Aikamoinen foliohattu saa olla tuonne asti ratkaisuja fundeeratessaan. Ja vaikka systeemit ovat pääosin päivitettävissä, eli pidettävissä ajan tasalla, jotain ihan uutta odottaa taatusti verhon takana.

Toivottavasti FinnSec 2019 tuo esille ratkaisuja ja johtaa kohtaamisiin, joista poikii ajan tasalla pysyviä toteutuksia ja hyödyllisiä kumppanuuksia turvallisuuden parantamiseksi.

”Toivottavasti FinnSec 2019 tuo esille ratkaisuja ja johtaa kohtaamisiin, joista poikii ajan tasalla pysyviä toteutuksia ja hyödyllisiä kumppanuuksia turvallisuuden parantamiseksi.”

Joona Vuorenpää
Finnsecurity ry:n toiminnanjohtaja ja Suomen Turvallisuuskustannus Oy:n toimitusjohtaja