FinnSec Blog -

Turvarobotit eivät tule vielä

Kehityksen tahdissa sinniteltäessä moni toimija huomaa tarjonneensa innovaatiota markkinoille liian aikaisin, ja muutaman vuoden päästä samaa yrittävä toteaa, että tämä taisi tulla kaupallisesti esille meillä vähän myöhään.

Myös turvallisuusalalla tulevaisuutta pohtiville piisaa haastetta – hypätäkö suojavarustein ensimmäisenä tyhjään haialtaaseen vai vasta sitten, kun allas on jo täynnä?

Finnsecurity ry:n jäsenistö toimii tasaisesti usealla turvallisuuden osa-alueella. Digitalisaatio, kyberturvallisuus ja turvallisuuden siirtyminen verkkoon tuntuvat edelleen monelle ammattilaiselle etäiseltä tai vieraalta. Jos esimerkiksi oma ydinliiketoiminta ja turvallisuuden tuottaminen on paljolti inhimillistä palveluntarjontaa ja/tai ”raudan” toimittamista, näyttäytyy kyberturvallisuus helposti alan huippuosaajien temmellyskenttänä.

Ongelmaksi tässäkin tulee lähitulevaisuuden ennustaminen. ”Ehkä viiden vuoden päästä kyber näkyy kaikessa meidän toiminnassa”, totesi yksi turva-alan konkari. Riskienhallinnassa kyber on edelleen oma osa-alueensa. Siksi voi helposti jäädä huomaamatta, miten verkottunutta kaikenlainen tekninen valvonta tänä päivänä jo on.

Ensimmäiset lennokkisovellukset ovat asiakasyrityksillä kokeiltavana ja ikivanhoja valvontakamera-, kulunvalvonta- ja paloilmaisinjärjestelmiä integroidaan osaksi kokonaisuutta. Toisin sanoen eri vuosikymmeninä hankittuja järjestelmiä sovitetaan samaan digitaaliseen ympäristöön ja käyttöliittymään.

Mikä tahansa sensori, liikkuva valvontalaite, auto, tai taukotuvan jääkaappi on verkon kautta pian hakkerien ja muiden pitkäkyntisten ulottuvilla. On melko urheiluhenkistä eristää ja ulkoistaa omaa toimintaa ja ajattelua kaikesta taustalla tapahtuvasta kehityksestä.

Otan vertailukohdaksi tuon viiden vuoden aikaperspektiivin: en viisi vuotta sitten osannut kuvitellakaan, että jo nyt tapellaan autojen latauspistokkeista niin taloyhtiöissä kuin valtakunnallisestikin. Omaa sähköiseen liikkumiseen siirtymistä hidastavat enää harvat latauspaikat. Vuonna 1992 en olisi arvannut, miten monella liikeyrityksellä on ”kotisivut” internetissä vuonna 1997. Kun olin erääseen yritykseen sellaisia tuona vuonna rakentamassa, en ollut itse paria vuotta aikaisemmin millään www-sivulla edes vieraillut.

Tulevaisuutta ennustetaan usein katsomalla tiettyä aikajaksoa taaksepäin, mitä sillä välillä teknologiassa tai palveluissa tapahtui. Tästä johdetaan – osin harhaisesti – käänteinen johtopäätös, että meillä on hyvin aikaa vielä seuraavaan harppaukseen.

Tosielämässä haparoimme isojen yllätysten ja kehitysloikkien turbulenssissa. Joillakin alueilla lyhyen ajan ennusteet aliarvioidaan rajusti, kun totutun ajatusmallin mukaan ne yleensä yliarvioidaan ja vastaavasti pitkän ajan ennusteet aliarvioidaan.

Kaikkea ei vielä hallita, johdeta ja valvota digitaalisesti vuonna 2020, mutta vähintäänkin suuri osa siitä, mikä äsken tuntui vielä mielikuvitukselliselta, on tuolloin joillakin toimijoilla täyttä arkea.

Toivottavasti turva-alan toimijat asiakkaineen tunnistavat riskit ja haavoittuvuudet ennakoidusti eivätkä odota momentumia, jolloin maailma olisi ratkaisuille valmis. Maailma on jokaisena seuraavana päivänä uusille ratkaisuille valmis ja juuri siksi se ei ole koskaan täysin valmis.

Kirjoittaja on Finnsecurity ry:n toiminnanjohtaja ja Suomen Turvallisuuskustannus Oy:n toimitusjohtaja.

Ilmoittaudu FinnSec-messuille